lauantai 29. joulukuuta 2012

Ihana pakkaspäivä

Tänään oli yksi tämän talven kauneimmista päivistä, ainakin tähän asti. Pikkupakkanen veti puut ja muut kasvit valkoisiksi ja muutti maiseman aivan erilaiseksi.







 Tämä oli yksi kauneimmista talventörröttäjistä päivälenkin varrella. Ei aavistustakaan mikä kasvi kyseessä. Tietääkö joku? Kaunis on joka tapauksessa.
Pikku Apulaisen ja apujoukkojen edellispäivän suojasäällä rakentama lumiukkokin oli saanut huuruisen lumipeitteen.
















Sää oli mitä mainioin myös Pikkusiskon välipäiväpuuhana värkkäämän pannan testaamiseen. Kaksinkertaisesta Novitan Tempon jämästä valmistui paksuilla puikoilla helmineuleinen lämmin ja vähän tavanomaista leveämpi panta. Hyvin lämmitti :)



keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kirjoneulelapaset II

Pikkusiskon paketista löytyi uudet lapaset. Malli on samasta kirjasta kuin aiemmin postattujen lapasten. Fair Islen kuviot iskevät siis edelleen:)



Kamera-/kännykkäpussi

Tonttupajan viime hetken lahjaidea oli kamera-/kännykkäpussi Crystalin jämälangasta. Kasin puikoilla pussukka valmistui hetkessä. Nappi on alkukuun Tallinnan reissulta, jolloin tie vei yllättäen myös Karnaluksiin. 



  








tiistai 25. joulukuuta 2012

Talviset patalaput

Isoäiti innostui kutomaan siskoksille talviset patalaput. Lanka on paksua puuvillaa ja lopputulos yllättävän paksu, kun kolme lankaa kulkee mukana liki koko ajan. Malli on Dropsin sivuilta.




Jääaskartelua


Pakkasten myötä piti tietenkin askarrella jäälyhtyjä ja muita koristeita.


 Käpy- ja tammenterhokoristeet jäädytettiin vanhoissa muovipurnukoissa.


Jäälyhdyistä haluttiin tällä kertaa vähän pienempiä, jotta ne voitaisiin laittaa aidalle valaisemaan. Lyhdyt jäädytettiin vanhassa kuivakakkuvuoassa. Sisään mahtuu kivasti tuikku, joka palaa nätisti muutaman tunnin ulkona, vaikkei sen kummemmin suojattu olekaan.

Piparista joulua

Pikkusisko innostui taiteilemaan piparkakkutalon. Aikaa upposi jonkin verran, mutta lopputulos on aika hieno :)


Taloon tehtiin ikkunat nallekarkeista, jotka lisättiin paistamisen loppuvaiheessa ikkuna-aukkoon. Karkit sulivat laattamaisiksi ja kovettuivat jäähtyessä. Talon sisällä on led-kynttilä, koska tontuthan tarvitsevat valoa pakettipuuhissaan.
Paanukaton teko mantelilastuista oli vallan loistava idea, kunnes kävi ilmi miten paljon aikaa siihen upposi. Lopputulos on kuitenkin sen verran kiva, että uurastus kannatti.
 Pihalla ovat talon asukit, eli tontut ja poro kelkkoineen
Pikku Apulainen koristeli seinät kukkakoristeilla ja oven päälle tehtiin iso sydän piparminttutikkareista.


Nyt odotetaan jo innokkaasti joulun päättymistä, jolloin saadaan tietää maistuuko talo yhtä hyvältä kuin näyttää;)

Lapsen kirjoneulesukat



Lapsen kirjoneulesukat

(koko n. 25-27)
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm


Varsi
Luo 40 silmukkaa ja jaa tasan neljälle puikolle.
Neulo vihreällä 6 krs 2 o, 2 n -joustinta.
Neulo Varren ruutupiirroksen kerrokset 1-44.
Neulo vihreällä 6 krs 2 o, 2 n -joustinta.

Kantalappu
Neulo kantalappu vihreällä seuraavasti:
Siirrä puikkojen 1 ja 4 silmukat samalle puikolle.
Neulo näillä 20 silmukalla 20 krs vahvistettua neuletta (eli kumpaankin reunaan tulee 10 pitkää silmukkaa)
Vahvistettu neule: oikea puoli: nosta 1 s, 1 o, nosta 1 s, 1 o, jne. kerroksen loppuun
nurja puoli: nosta 1 s nurin ja neulo loput s:t nurin

Kantapään kavennukset
Aloita kavennuskerrokset nurjalla: nosta 1 s neulomatta, neulo 12 s nurin (sivu- ja keskiryhmän silmukat keskiryhmän viimeistä silmukkaa lukuun ottamatta), neulo 2 n yhteen.
Käännä työ.
Nosta kavennussilmukka oikein neulomatta ja neulo 6 o (=keskiryhmän silmukat viimeistä lukuunottamatta). Neulo keskiryhmän viimeinen ja sivuryhmän ensimmäinen silmukka ylivetokavennuksella yhteen.
Käännä työ.
Nosta kavennussilmukka nurin neulomatta ja neulo 6 n (=keskiryhmän silmukat viimeistä lukuunottamatta). Neulo 2 n yhteen.
Käännä työ.
Jatka samalla tavalla, kunnes sivusilmukat on kavennettu ja jäljellä ovat vain keskiryhmän 8 silmukkaa.


Jalkaterä
Poimi kantalapun kummaltakin sivulta 11 silmukkaa (pitkät 10 s + 1 s puikon 1 ja 2 sekä 3 ja 4 välistä)
Jaa kantalapun silmukat (kantapäästä jääneet 8 sekä sivuista nostetut 22) tasan puikoille 1 ja 4.
Neulo 1 krs. oikein vihreällä.
Vaihta pinkki lanka ja tee kiilakavennukset joka krs, kunnes jäljellä on 40 s.


Kiilakavennukset: 1. puikko: neulo o, kunnes jäljellä 3 s. Neulo 2 o yhteen ja viimeinen s oikein.
4. puikko: neulo 1 o, tee ylivetokavennus ja neulo loput s:t oikein.
Neulo Jalkaterän ruutupiirroksen kerrokset 1-28.
Vaihda vihreä lanka ja tee kärkikavennukset joka kerroksella, kunnes jäljellä on 8 s.


Kärkikavennukset: 1. ja 3. puikko: neulo oikein, kunnes jäljellä 3 s. Neulo 2 s yht. ja viimeinen s oikein.
2. ja 4. puikko: neulo 1 o, tee ylivetokavennus ja neulo loput s:t oikein.
Kun jäljellä on 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi. Päättele.

© Maarit Peltola 2012

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Villasukkia

Joulupaketista saattapi tulla uudet lämpimät sukat sekä Pikku Apulaiselle että Kummitytölle. Isoäidin puikoista ovat nämäkin syntyneet.



Nämä sukat on tehty Pikkusiskon mallilla, joka löytyy aiemmista postauksista. Ulkonäkö muuttuu aika paljon eri värejä yhdistämällä.

Virkattu matto




Aika on suorastaan lentänyt viime viikkoina. Blogittaminen on jäänyt varjoon, toisaalta joululahjojen valmistuminen on vieläkin vaiheessa. No, vielähän tässä on muutama päivä hyvää aikaa;)
Isoäiti on edelleen ainoa meistä, joka on saanut töitä valmiiksi. Tällä kertaa syntyi virkattu  kylpyhuoneen matto ja siihen sopivat purnukat.

Tuollainen kaksinkertaisesta villalangasta virkattu matto on muuten aivan unelma kylpyhuoneessa. Kevyt siirtää tarvittaessa, helppo pestä ja mikä parasta, ihanan lämmin jalkojen alla:)



keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Lisää tiskirättejä

Isoäiti on ahkeroinut puikkojen kanssa viime aikoina, toisin kuin siskokset, joilla on vain epämääräinen kasa parittomia sukkia tai tumppuja ja muuta keskeneräistä odottamassa.. Joululahjoista voi tulla tänä vuonna mielenkiintoisia:)

Aiemmin syksyllä teimme pari neulottua tiskirättiä ja ne ovat olleet käytössä aivan mahtavia. Heti kun raaski ottaa käyttöön.. Niinpä Isoäiti päätti tehdä muutaman lisää. Ohjeet löytyvät täältä.







tiistai 4. joulukuuta 2012

Olette saaneet blogillenne tunnustuksen:)




Kiitos Purppura Perhonen tunnustuksesta:) Olemme vallan tohkeissamme asiasta;) Ja erittäin iloisesti yllättyneitä.


"Saksan kielen adjektiivi liebster tarkoittaa suosikkia, lemmikkiä tai rakasta. Liebster-tunnustuksen ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa.


'Säännöt' ovat seuraavat:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin."



Me puolestamme jaamme tunnustuksen tässä vaiheessa edelleen blogille


LOI-MAALTA KÄSIN

loput joudumme lisäämään myöhemmin, kun ehdimme tutustua uusiin, pieniin blogeihin.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Neulottu tonttupiippa



Tonttujen jo hiipiessä nurkissa Isoäiti päätti kutoa pikkutytöille tonttupiipat. Tupsussa on tietysti kulkusia, jotta juostessa tulee joulunääniä:) Lanka on ohutta akryyliä, joka ei näytä hiottavan. Pikkutontut ovat piipoistaan niin innoissaan, että tuskin malttavat ottaa pois päästä, vaikka jouluun on vielä tovi aikaa:)






sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Hello Kitty -lapaset

Oikeampi otsikko olisi tällä hetkellä Hello Kitty -lapanen.. Isosisko meni tyhmyyksissään lupaamaan Hello Kitty -lapaset sekä Pikku Apulaiselle että Kummitytölle. Joitain lupauksia sitä katuu ja tämä taitaa olla yksi niistä.. Lapanen itsessään ei ole ongelma, mutta Hello Kittyn saaminen näyttämään edes etäisesti esikuvaltaan, näyttääkin olevan jo vaikeampi juttu.


Ensimmäisestä yritelmästä tuli muotopuoli ja jotenkin väärän mallinen. Vaaleanpunaisena tämä voisi ehkä toimia possuna..

 Seuraavasta tuli liian pyöreä. Ruskeana tämä olisi hyvä nalle..
 Kolmannen yrityksen kohdalla alkoi usko jo loppua ja niinpä se sai lopulta yksinkertaisesti kelvata. Silmät ehkä ovat vähän liian lähekkäin, mutta ainakaan ei ole vaaraa sekoittaa itsetehtyä ostettuun:)
Näitä pitäisi vielä saada aikaan kolme lisää.. Montakohan päivää siihen jouluun olikaan?? Parasta varmaan jatkaa harjoituksia.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Virkattu matto

Näistä langoista piti aikanaan värkätä villapaita koulun käsityötunneilla. Öö, eipä tullut koskaan valmiiksi;) Nyt isoäiti löysi langat vuosien jälkeen ja virkkasi niistä näppärän maton Isosiskon kylpyhuoneeseen. Matto on virkattu kaksinkertaisesta villalangasta, joten se on kevyt ja helppo pestä konessa. Malli on oma. Oikea väri näkyy tuossa keskimmäisessä kuvassa, muissa kahdessa valo heijastuu lattiasta sen verran, että väri on kumman vaalea..




sunnuntai 11. marraskuuta 2012

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Piippa ja kauluri



Novitan Rose mohair oli tarjouksessa, ja siinä vaiheessa petti ensimmäisen kerran tänä vuonna langanostokielto. Mutta kun langat olivat niin pehmeän ja mukavan näköisiä.. Ja harmaa värikin oli olevinaan juuri sellainen, joka oli pakko saada;) 


Näistä kuvista tuli kovin tylsät, vaikka tarkoitus oli ihan toinen. Kuvat piti ottaa syksyisellä rannalla auringon pilkistäessä harmaiden pilvien takaa. Kaikki olikin valmiina aina sitä pilkistävää aurinkoa myöten, kaikki paitsi kameran akku:( Olimme kuvanneet matkalla rannalle kaikkea muuta niin paljon, että kameran vähissä oleva akku oli lopullisesti tyhjentynyt. No, muita hienoja kuvia kyllä saatiin, mutta nämä eivät nyt valitettavasti kuulu niihin.




Kaulurin ohje oli jossain syksyn ilmaisjakelulehdessä. Piipan ohje on oma. Päässä näyttää vähemmän Pekka Puupään hatulta kuin tuossa pöydällä:) Ohjeen voimme laittaa, jos joku haluaa.


Koska piippa on harmaa ja aika eleetön, se kaipasi vähän piristystä. Piristystehtävää toimittamaan valikoitui virkattu kukkanen.





Muuta kivaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...