Ei ehkä ihan sesonkiaika unisukille, mutta nämä valmistuivat tänään. Lankana raidallinen Wool, eli ei hiosta vaikka olisi vähän lämpimämpiäkin öitä :)
Yläreunassa on kapea joustin, jossa oikeat silmukat on letitetty. Letti jatkuu kummankin sukan ulkosyrjässä kärkeen asti.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Pöllöpipo
Virkattu kesäinen pöllöpipo Pikku Apulaiselle.
Pipo-osa on simppeleitä pylväskerroksia. Reunus on kiinteitä silmukoita.
Pöllö on kiinnitetty kaksipuolisella liimaharsolla ja ommeltu vielä lopuksi kiinni.
Pipo-osa on simppeleitä pylväskerroksia. Reunus on kiinteitä silmukoita.
Pöllö on kiinnitetty kaksipuolisella liimaharsolla ja ommeltu vielä lopuksi kiinni.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Ihanan pehmeä huivi
Vaikka malli on melko simppeli, onnistuin alkuun jostain syystä sössimään jatkuvasti ja purkaminen tuli hyvinkin tutuksi. Silmät hyppivät kaavion riveillä ja onnellisena vaihdoin huomaamattani riviä kesken kerroksen, mikä yllätys, yllätys, tuli ikävästi ilmi seuraavalla pitsikerroksella. Ja taas purkamaan.. Seuraavassa vaihessa piti seurata kahta eri kaaviota joka kerroksella, mikä tietysti oli aluksi ihan liikaa... Lopulta keksin värittää meneillään olevan rivin ja vielä jopa samalla värillä kummassakin kaaviossa :), mikä helpotti seuraamista kummasti.
Kaikesta sössimisestä huolimatta huivi kuitenkin valmistui yllättävän nopeasti. Ja se on, mitäpä muutakaan, kuin ihanan pehmeä :) Lankaa kului myös mielestäni tosi vähän, noin kaksi ja puoli 25 g: n kerää ja yli sata metriä vähemmän, kuin ohjeessa oli annettu, vaikka puikkokoko oli sama ja huivista tuli kooltaan annetun kokoinen. Mutta sehän nyt ei ole varsinaisesti ongelma, loppulangasta saanee vielä huivin kaveriksi kämmekkäät :)
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
"Minun ystäväni on kuin villasukka...
... joka talvella lämmittää.
Minun ystäväni on kuin niityn kukka,
joka saa minut hymyilemään."
Tänä vuonna hoitotäti saa kesälahjaksi itse suunnitellut ja tietysti kudotut sukat. Väriksi valittiin auringonkeltainen, koska Pikku Apulainen halusi sukkien muistuttavan hoitajaa omasta aurinkoisesta luonteestaan :)
Yläreunassa on neulottu päärme. Pitsikuviolla haettiin keveyttä ja kantapää tehtiin ristiinvahvistettuna.
Ohje löytyy täältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)