tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ihanan pehmeä huivi



Tämän huivin langat ostin pari viikkoa sitten Norjasta. Mitään huivilankoja en varsinaisesti etsinyt, mutta kun tämä sattui osumaan käteen ja oli niiiiiin ihanan pehmeää, niin eihän sitä voinut sinne jättää. Koska mitään suunnitelmaa ei ollut, ostin summamutikassa neljä pikkukerää, yhdessä on vain 25 g, joten vasta kotiin tultuani tajusin ostaneeni ehkä vähän vähän lankaa, jotta siitä saisi mitään kivaa aikaan.. Eli etsin mallin käytettävissä olevan metrimäärän mukaan.. Valittu malli löytyi itse asiassa jo aiemmin merkkaamistani malleista, joten etsiminen ei vienyt ylettömästi aikaa.

Vaikka malli on melko simppeli, onnistuin alkuun jostain syystä sössimään jatkuvasti ja purkaminen tuli hyvinkin tutuksi. Silmät hyppivät kaavion riveillä ja onnellisena vaihdoin huomaamattani riviä kesken kerroksen, mikä yllätys, yllätys, tuli ikävästi ilmi seuraavalla pitsikerroksella. Ja taas purkamaan.. Seuraavassa vaihessa piti seurata kahta eri kaaviota joka kerroksella, mikä tietysti oli aluksi ihan liikaa... Lopulta keksin värittää meneillään olevan rivin ja vielä jopa samalla värillä kummassakin kaaviossa :), mikä helpotti seuraamista kummasti.

Kaikesta sössimisestä huolimatta huivi kuitenkin valmistui yllättävän nopeasti. Ja se on, mitäpä muutakaan, kuin ihanan pehmeä :) Lankaa kului myös mielestäni tosi vähän, noin kaksi ja puoli 25 g: n kerää ja yli sata metriä vähemmän, kuin ohjeessa oli annettu, vaikka puikkokoko oli sama ja huivista tuli kooltaan annetun kokoinen. Mutta sehän nyt ei ole varsinaisesti ongelma, loppulangasta saanee vielä huivin kaveriksi kämmekkäät :)





Malli löytyy Ravelrysta nimellä Swallowtail Lace Shawl.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muuta kivaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...