tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulumarkkinoilla

Viime viikonloppuna järjesttiin jos jonkinlaisia joulumarkkinoita, joten mekin lähdimme niitä kiertelemään. Kaikkea mahdollista oli myynnissä ja jotkut markkinoista olivat aivan ihanissa paikoissa, joissa ei muuten tule käytyä. Oli siis oikein kiva päivä. Kiertelyn päätteeksi päädyttiin tietysti kaffelle, jolloin saatiin myös kuvattua huivi, joka odotteli venytystä pienen iäisyyden, mutta on nyt lopulta päässyt käyttöön. Tämä on tehty samalla ohjeella kuin liila huivi, mutta tuo uloin reikäosuus on aivan erilainen. Liilassa onnistuin saamaan reiät nätteihin vinoriveihin, tässä reiät muodostavat verkon. Sinänsä käsittämätöntä, sillä olen itse tehnyt molemmat ja samalla ohjeella. Kertoo ehkä jotain sisälukutaidosta..







Tähän vuodenaikaan kädetkin tarvitsevat jo lämmikettä, joten kämmekkäille on käyttöä. Nämä on
tehty  Onionin Nettle-langasta, samoin kuin tuo yllä oleva huivikin. Ohje on Designer Knitting -lehden tämän syksyn numerosta. Vähän jouduin muuntamaan ohjetta, kun en onnistunut saamaan tuota kämmenpuolta nätisti sielällä nurjalla, vaan puikonvaihtokohtaan jäi aina ruma rantu. Sileällä oikealla tuli oikein nätti pinta, mutta reunoihin piti tehdä ainaoikeaa, jotta ei lähde rullaamaan.







2 kommenttia:

Muuta kivaa

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...